Mariitta Savolainen

Kuka olen

Olen kasvatustieteiden maisteri ja vaatetusalan ammattiaineiden opettaja Vantaan Hämevaarasta. Olen syntynyt Lounais-Suomessa Punkalaitumella kolmilapsiseen maanviljelijäperheeseen. Punkalaitumella kävin kouluni ja pääsin ylioppilaaksi. Opiskelupaikan saaminen  Helsingin Käsityönopettajaopistosta toi minut Helsinkiin. Perheen perustaminen vei Espooseen; Otaniemeen ja Matinkylään, josta muutimme Vantaan Hämevaaraan 20 vuotta sitten.

Työ ja opinnot

Olen työskennellyt  23 v Espoon ammattioppilaitoksessa nykyään Espoon seudun koulutuskuntayhtymässä, Omnian ammattiopistossa, vaatetusalan ammatinopettajana Leppävaarassa. Työn ohella olen opiskellut merkonomin ja kasvatustietieteiden kandin tutkinnot. Hoidan myös osastoni kansainvälisyysasioita ja opiskelijavaihtoa.Välillä olen ollut työelämäjaksoilla. Viimeksi  olin kaksi v sitten kuukauden Barcelonassa ateljetyössä. Olen ollut myös aikuisten näyttötutkintojen valvontatyössä.

Pidän työstäni nuorten parissa. Siinä on koko ajan uusia haasteita ja opettajan työnkuva on muuttunut paljon 20 vuodessa. Ennen opetimme suljetuin ovin. Nykyään teemme yhteistyötä työpaikkojen  ja eurooppalaisten alamme ammattikoulujen esim Barcelonan  ja ulkomaisten työpaikkojen kanssa.Opiskelijamme ovat nuoria ja aikuisia.

Lähetämme opiskelijoita myös  työssäoppimaan ulkomaille ja otamme vastavuoroisesti opiskelijoita ulkomailta vaihtoihin.

Lisäksi  Espoon oppilaitoksessa opiskelee useita eri kansallisuuksia. Ohjaamme opiskelijoita työelämään  työssäoppimispaikkojen kautta tai alan jatko-opiskeluun. Tänä päivänä  ammattikoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin pääkaupunkiseudulla.

 

Perhe ja koti

    

Olen ollut  20 vuotta omakotiasuja Länsi-Vantaan nurkassa Espoon rajalla Hämevaarassa. Erottuani perheeni on pienentynyt ja ainoa lapseni on aikuinen. Suoritettuaan Espoon ammattikoulun ammatillisen ja ylioppilastutkinnon hän opiskelee nyt  tietotekniikkaa Helsingin Yliopistossa. Uusioperheeseeni kuuluu insinöörielämänkumppani ja  harmaa kissa. Hämevaara on viehättävä, vehreä, pieni asuinalue Myyrmäen ja Leppävaaran palvelujen lähellä.Olen toiminut aktiivisesti Hämevaarassa yhdessä alueen asukkaiden kanssa alueen viihtyisyyttä edistäen.

Harrastukset

Yhteiskunnalliset ja asuinalueeni asiat ovat kiinnostaneet minua aina. Olen nykyään  Myyrmäen aluetoimikunnan jäsen, Hämevaara-Seuran pj, Vantaan Omakotiyhdistysten keskusjärjestön (VOK) jäsen, Vapaa-ajan lautakunnan varajäsen, Hämeenkylän vaalilautakunnan pj, Vaatetusosastomme ammatillisen neuvottelukunnan siht., Länsi-Vantaan keskusta ry:n pj, Vantaan keskustan kunnallisjärjestön jäsen ja Hämeenkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston varajäsen. Aikaisemmin olen ollut  mm Tekstiilikulttuuriseuran pj ja Tekstiili- ja vaatelusalan tutkintotoimikunnan sihteeri, Hämevaaran tiekunnan toimitsijamies, Vantaan kaavoituslautakunnan varajäsen,  Keskustan Uudenmaan piiritoimikunnan jäsen, Matinkylän asukasyhdistyksen pj. Osallistun aktiivisesti yhdistysten toimintaan.

Pidän ulkona liikkumisesta, joten olen golfannut viitisentoista vuotta.Tasoitukseni on 25,9. V 2006 voitin Ammatillisten naisopettajien golfkisan  (Saku) pistebogisarjan Kokkolassa ja v 2008 olin kolmas. Talvella sauvakävely ja hiihtäminen  kuuluvat harrastuksiini. Pidän ihmisistä ja matkustamisesta. Minulla on paljon tuttavia  vuosien varrelta   ympäri Suomea ja useassa Euroopan maassa. Valokuvaan paljon ja harrastan asukaspolitiikkaa. Kotini on avoin yhdistysten kokouksille ja tuttavien tapaamisille. Olen innokas tapaamisten järjestäjä ja asioiden junailija.

Pidän ompelemisesta ja olen valmistanut paljon erilaisia asuja vuosien varrella. Nykyään kaavoitan ja  ompelen itselleni vaatteita, kunhan aikaa riittää. Sekä remontoin vanhaa omakotitaloani.

Olen huolissani vauraan yhteiskuntamme pienevistä palveluista. Asukkaat saavat taistella  esim alueensa kirjasto- ja terveyspalveluista, jotta ne ylipäänsä säilyisivät.

 
Vimoa