|
||||||
|
Espoon ammatillisen opettajan työssäoppimisjakso Barcelonassa ja Helsingissä Vierailin 2005 loka-marraskuussa kuukauden ajan Virta-projektin avulla Barcelonassa työskennellen samalla yhteistyöoppilaitoksessamme I.E.S. Vinyesissa ja paikallisessa ateljeessa. Etsin uusia yhteistyökumppaneita ja kulttuurivaikutteita sekä tutustuin opiskelijoitteni tuleviin KV-harjoittelupaikkoihin. Nähtävää ja koettavaa oli niin paljon, ettei ehtinyt kunnolla edes nukkua, kun päivällinenkin syödään siellä vasta kello 22 jälkeen ja aamulla piti aloittaa työt ateljeessa klo 8-8.30. Yhteistyöoppilaitos löysi minulle ateljeen Frans Bavieran, päämuotikadulta Passeia de Gracialta. Kahdeksan vuotta toiminut pienehkö perheyritys valmisti laadukkaista materiaaleista mm. häävieraiden asuja ja teki myös jonkin verran yksilöllisiä asiakastöitä. Piirsin ja kuosittelin omistaja-suunnittelijan jakkumalleihin kaavoja, joista valmistin prototyyppejä tulevaan mallistoon. Suunnittelijan kanssa arvioimme ja sovitimme protoja mallikokoiselle asiakkaalle. Tein kaavoihin muutoksia suunnittelijan näkemyksen mukaan ja valmistin kaavat leikkuuta ja mallinompelua varten. Yrityksessä työskenteli omistajapariskunnan lisäksi kolme kaavoittajaa, leikkaaja, malliompelija, alihankkijaompelijoita, jotka ompelivat kotonaan, viimeistelijä ja toimitusten vastaanottajia. Mieleeni jäi ahkera työnteko ja positiivinen puhelimiin vastailu. Työehdot oli sovittu henkilökohtaisesti jokaisen työntekijän omien tarpeiden mukaan. Palkkataso oli ainakin 1/3 alempi kuin meillä. Omistajapariskunta työskenteli iltamyöhään ja myös viikonloppuina. Siis yrittäminen on samanlaista työtä, on maa mikä tahansa! He olivat tyytyväisiä ylimääräiseen työntekijäänsä ja toivoivat jatkoa. Useina iltoina töiden jälkeen vierailin Santa Colomassa, Les Vinyesin oppilaitoksessa tutustuen opetukseen ja esitellen opiskelijoille KV-vaihtoja sekä ateljeessa tekemiäni kaavoja ja protoja. Rehtori ja työnantajani kutsuivat minut koteihinsa päivälliselle, tutustuttivat perheisiinsa ja tarjosivat paikallisia herkkuja mm. paellaa. Tunsin olevani paikallinen, tosin vain englanninkielinen. Liikennevaloissa ihmiset juttelivat ja saattoivat kysellä kataloniaksi, mistä olen ostanut kantamani kangasostokset! Sää oli Barcelonassa kesäinen. Ihailin arkkitehtuuria, katutaiteilijoita Ramblaksella, etelämäisyyttä ja kolleegoiden välittömyyttä. Tutkin laadukkaita kangaskauppoja ja upeita houte couture -tavarataloja, joista ei Suomessa osaa uneksiakaan. Sieltä löytää käsin tehtyjä vaatteita, kenkiä, baletti- ja teatteripukuja. Vaatetusalan liikkeiden sisustukset ja somistukset ovat myös todella mielikuvituksellisia, joten esteettisiä nautintoja on kaikkialla kaupoista arkkitehtuuriin. Hintataso vaihtelee, mutta on lähes Suomen tasoa. Ruoka on vähän edullisempaa kuin meillä, kahvi ja juomat korkeintaan puolet meidän hinnoistamme. Metrolippu maksoi noin 55 senttiä. Viikonloppuisin tutustuin Barcelonan ympäristöön retkeillen Montserat vuorella, Gaudiin suunnittelemassa museoidussa tekstiilitehtaassa, viinitehtaassa, rantakaupungissa ja golfkentillä. Turistinähtävyyksiin ja moniin museoihin olin tutustunut jo kuudella aikaisemmalla Barcelonan vierailullani. Suomeen palasin haikeana, olisin jäänyt sinne vielä toiseksikin kuukaudeksi: ateljeessa he kyselivät, milloin palaan heitä katsomaan ja opettajakolleega, jonka luona sain kodin, olisi emännöinyt minua vielä toisenkin kuukauden. Hänen kanssaan pähkäilimme ammatillisia asioita, työyhteisöjämme, tietotekniikkaa, Katalonian ja Suomen historiaa, politiikkaa, sosiaaliturvaa, palkkoja ym. Työssäoppimisjaksoni jatkui Janne Renvallin ateljeessa Helsingissä 14.11. - 2.12.05. Siellä oli kiirettä, koska Renvall suunnitteli ja valmisti juhlapukuja Linnan itsenäisyyspäivän vaastaanotolle. Vuonna 2003 hän valmisti Presidentillemme pitsisen juhlapuvun. Tällä hetkellä Renvall suunnittelee puvustusta Tampereen työväenteatterin Tuhkimo-musikaaliin sekä hääpukuja Finlandiatalossa pidettävään häämuotitapahtumaan (menovinkki: Häämuoti 2006 -messut 25. - 26.3.2006. Finlandia-talo, Helsinki. Avoinna klo 10-18. Järjestäjä Hää- ja juhlamuoti ry. www.haamuoti.fi) Palattuani Barcelonasta sain kutsun häihin Ateenaan ja niin minulla olikin haaste tehdä itselleni hääjuhlapuku parissa viikossa ilta- ja yötöinä. Kaavoitin ja ompelin Barcelonasta tuodusta sileästä sametista jakun ja Renvallin ateljeen silkkisatiinista ja gebuirpitsistä puvun, joka todella huomattiin häissä. Helmat valmistuivat menomatkalla häihin, kuten opiskeluaikoina konsanaan. Näin juhlapukujen maailmaan vienyt Virta-projekti sain juhlavan lopun Ateenassa. Olen erittäin tyytyväinen, että uskalsin lähteä ulkomaille työssäoppimaan, vaikken espanjaa tai kataloniaa osannutkaan. Vierailujakso oli todella antoisa irtiotto Suomesta, palattuaan katselee työtään uusin silmin. Näin monivuotinen haaveeni toteutui ja voin omakohtaisesti kannustaa opiskelijoitani lähtemään KV-vaihtoihin.
Mariitta Savolainen Barcelonan ja Ateenan matkaaja Last changed: [MODI_DATE] at [MODI_TIME] Back |
|||||
| Vimoa | ||||||
|
||||||